keskiviikko 27. elokuuta 2014

Shoppailua ja skumppaa kuumassa Berliinissä

Lähdimme ystäväni kanssa heinäkuussa viikonloppumatkalle Berliiniin päästäksemme shoppailemaan ja ihan vain pois kotoa ilman lapsia ;-), nauttimaan aikuisesta seurasta, ruoasta ja juomasta!

Olimme molemmat käyneet ennenkin Berliinissä, toinen työmatkalla ja toinen nähtävyyksien ihailumatkalla, eli Berliinin shoppailumahdollisuudet eivät olleet meille avautuneet. Sainkin pientä opastusta asiaan ennen matkaan, kiitoksia Hanna!




Ensimmäiselle illalle löysimme läheltä hotelliamme italialaisen Malatesta-ravintolan Gendarmenmarkttin kulmalta. Tilasimme kolmen ruokalajin menun:

INSALATA DI SPINACI NOVELLI, NOCI, FRAGOLE E BALSAMICO
RAVIOLI FARCITI CON RICOTTA DI BUFALA E LIMONE
TIRAMISÙ

Alkusalaatti yhdisti ihanan makeita mansikoita, pinaattia ja kirpeää salaatinkastiketta sekä saksanpähkinöitä. Nam! Pääruoan ja jälkiruoan kanssa kävi perinteisesti, olin niin ahne, että unohdin kuvata!! Hyvää oli, oikeastaan yksi top 5:den pasta-annos ikinä!


Pöydästä sain ihalla Deutscher Domea iltavalaistuksessa!


Lauantai-päivän päätimme pyhittää vain shoppailulle ja aloitimmekin sen Berliinin shoppailun mekasta:


KaDeWe (Kaufhaus des Westens)


Näkymät KaDeWen Wintergartenista Kurfusterdamille.


Itse ravintola LeBuffet eli Wintergarten KaDeWen yläkerrassa.

Keisari Vilhelmin muistokirkko oli vuorattu raknnustelineillä, vain torni näkyvissä!


 Shoppailun päätteksi skumppaa  ja mansikoita, täydellistä!




Toisenakin iltana jatkui italialaisteema ja söimme Muret la Barba-ravintolassa. Todella hyvää viiniä ja pastaa <3






Alexanderplatzin torni iltavalaistuksessa.

Berliinissä eivät kaupat ole avoinna sunnuntaisin, joten sen pyhitimme nähtävyyksille. Aloitimme hotellimme läheltä idän ja lännen kohtaamispaikasta Checkpoint Carliesta!



"You are now leaving the American sector".


Kävimme perinteisellä kiertoajelulla, mistä näki keskeisimmät nähtävyydetä Berliinissä.

Tässä on Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki.

Brandenburgin portti.

Puisto vastapäätä Brandenburgin porttia.

Saksan valtiopäivätalo.


Siegessäulen eli Voitonpylväs


Gendarmenmarkt


Gendarmenmarktin Deutscher Dome päivällä.






Berliinissä uusi ja vanha kohtaavat sikin sokin toisensa.


Olipa mukava helteinen aikuisten viikonloppu Berliinissä!! Tästä pitää tehdä perinne, että äiti pääsee pois kotoa ystävän kanssa lomalle, ylellistä!!




Villa Tähkä












Kaunis uusi kahvinkeitin - leivänpaahtimen Brilliante-kaveri



Hehkutin syksyllä kaunista uutta Brilliante-leivänpaahdintani ja olen sen jälkeen salaa haaveillut samanlaisesta kauniista kahvinkeittimestä, vaikken juokaan itse kahvia. Nyt kävikin sitten niin ikävästi, että vanha kahvinkeitin alkoi valuttaa vettä keittiötasolle ja sehän ei sovi puutason kanssa ollenkaan. Joten eipä aikaakaan, kun näppäränä tilasin leivänpaahtimelle uuden kaverin samasta paikasta, mistä sekin meille kotiutui. Jes, kaunis valkoinen DeLonghi Brilliante tuli meille viime viikolla ja ovat kaunis pari ;-), tai no, välissä pieni musta espresso-keitin...







Brilliantteja kahvihetkiä, tai ainakin kauneutta keittiöön! Sarjaan kuuluisi vielä kaunis vedenkeitin, mutta sille ei ole meillä tarvetta, kun kattilallinen vettä kiehuu induktioliedella nopeammin kuin millään vedenkeittimellä...



Villa Tähkä



tiistai 26. elokuuta 2014

Uutta vaihdetta ja vauhtia arkeen

Hupsis, sinne meni aika kotona pienten lasten kanssa ja minulla alkoivat työt sekä molemmilla tytöillä päiväkoti-arki! Siis todellakin hupsis, mihin se aika hujahti?? Melkein kahden vuoden ajan olin perhevapailla ja lopuksi vielä kesälomalla!

Vietimme ihanan helteisen kesäloman perheen kanssa ja elokuun alusta opettelimme rauhallisesti uutta arkea, niin että en ole ehtinyt tarttua blogiini ollenkaan, vaikka kameran muistikortti olisi pullollaan kuvia!! Luonnos-vaiheessa olevia postauksia on kyllä lähemmäs kymmenen, mutten ole saanut niistä yhtäkään valmiiksi :(. Välillä on iltaisin harmittanut, kun ei aika ole riittänyt blogille, kun lenkillä käyminen ja sänky ovat vieneet voiton! Ja pilates-harrastuskin jatkunut kesätauon jälkeen! Kaikeksi onneksi myös pikkuneitien päiväkotisyksy on alkanut mukavasti. Pienemmän totuttelu päiväkotiin on onnistunut hyvin ja iltapäivisin äitiä on vastassa kaksi nauravaa tyttöä!

Viime viikonloppuna pihanrakennuksen viimeiset askareet veivät kaiken mehun minusta. Levitimme kivituhkaa ja sepeliä talon takanurkille sekä asettelimme isompia kiviä reunoiksi. Onko se piha sitten valmis? No, ei! Tässä talonrakentamisen ja sisustamisen lomassa on valjennut se tosiasia, että sisustaminen ja puutarhanhoito jatkuvat aina... kokoajan on jokin pieni juttu kesken ja siivottavana tai tuunattavana:-) Pihastakin on luvassa postaus, jahka saan sen viimeisteltyä.


Ja tämän kaiken tekemisen ohella, olen ottanut omaan syömiseen ja liikkumiseen ihan uuden vaihteen. Viimeiset vauvakilot pois, pls. Tai lue: paremminkin äitiysloman herkuttelun kilot ;-). Kotona olo ei vaan millään laihduta, ei minua ainakaan. Koko ajan tekee mieli herkkuja ja jatkuvasti pohdin, että mitähän leipoisi seuraavaksi. Niinpä töihin palattua oli helppo aloittaa kurinpalautus lautasella ja liikkumisessa. Lenkkeilyn aloitin tosin jo kesälomalla ensin kävellen ja sitten jopa juosten. Pari viikkoa sitten luin artikkelin Iltasanomista ja päätin kokeilla tätä sen kummempia ihmettelemättä. Kävin ostamassa Lifesta tuon Fitfarmin Burner-purkin ja pussillisen soija-lesitiinirakeita sekä kaupasta kamalasti rahkaa ja salaattia sekä Omega3-valmisteen. Vielä ei voi hehkuttaa tavoiteeseen pääsystä, mutta sanonpa, että kesällä niin pinkeät housut menevät mukavasti jalkaan, eivätkä kiristä ja alkuvuoden lukemiin verrattuna vaaka alkaa näyttämään jo järkeviä lukemia, niin että yllättävän hyvillä viikkolukemilla on painonpudotus alkanut! Suosittelen!


Näillä eväillä jatkuu meidän perheen syksy.


Aurinkoista syksyä kaikille!!


Villa Tähkä

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Pienen pojan synttärikakku

Viime viikonloppuna sain leipoa suloiselle pikku Olaville syntymäpäiväkakun!! Toiveena oli keltainen Anry bird.

Kakkuun valittiin perus sokerikakkupohja Kinuskikissan resepteistä. Ja täytteet omista resepteistä: valkosuklaamousse ja raparperimousse, niihin ohjeet löydät blogistani täältä.
Koristelu on valkoista ja värjättyä sokerikuorrutetta sekä mustat reunat ja "siivet" mustaa toffeeta, eli Kick-patukoita.



 
Taustalla tulostettu kuva, minkä mukaan koristelu rakennettiin. Onnistui mukavasti ja maistui kaiketi vieraillekin! Onnea Olavi!!
 
 
 
 
 
Villa Tähkä